Sök

Wibax Magazine

moln

Wibaxin Jonas Wiklund sai parhaan yrittäjän palkinnon EY Entrepreneur Of The Year -kilpailussa

Skellefteåssa pidetty finaali oli syksyn kuudes ja viimeinen alueellinen finaali. Kaikki tämän illan voittajat astuvat viiden muun alueellisen finaalin voittajia vastaan, kun Ruotsin suuri loppufinaali järjestetään Tukholman kaupungintalolla tammikuussa 2022. EY Entrepreneur Of The Year -palkinnon valtakunnallinen voittaja edustaa Ruotsia kesäkuussa Monte Carlossa. Siellä yrittäjät eri puolilta maailmaa kilpailevat maailman parhaan yrittäjän tittelistä.

Jonas Wiklund aloitti työt isänsä perustamassa yrityksessä 1990-luvun puolivälissä. Vuonna 2012 hän siirtyi toimitusjohtajan tehtäviin. Wibax Group AB myy, ostaa, prosessoi ja jakelee nestemäisiä kemiallisia tuotteita sekä bioöljyjä Euroopan perusteollisuudelle. Wibaxilla on tytäryhtiöitä Ruotsissa, Suomessa, Virossa ja Norjassa. Vuonna 2018 Wibaxin myynti ylitti miljardin rajan.

– Niin kuin aina, oli hankala valita voittajat kaikkien näiden fantastisten yrittäjien joukosta. Norlannin parhaan yrittäjän palkinto kuitenkin kuuluu Jonakselle. Hän on resurssien optimaalisella hyötykäytöllä kestävän kehityksen etulinjassa. Ja hänen yrityksensä jatkaa kasvamistaan, sanoo Ragnhild Backman, tuomariston puhemies.

Tuomaristo perusteli päätöstään seuraavasti:
”EY Entrepreneur Of The Yearin” voittaja luo vaikuttavaa ja kannattavaa kasvua kypsillä markkinoilla, ja myynti tulee jälleen tuplaantumaan. Vahvoilla tiimeillä, järjestyksellä ja rakenteella johtamisella on saatu aikaan korkealuokkainen toimitusvarmuus sekä huippuluokan luotettavuus. Vaikkei kaikki menisikään suunnitelmien mukaan, bisnes rullaa tehokkaasti uusien mahdollisuuksien tullessa eteen. Yrittäjä on myös luonut akatemian, jonka arvot pohjautuvat hyvään kemiaan.”

Pohjoisen alueen voittajat valitsi riippumaton tuomaristo, johon kuului tuomariston puhemies ja Backmans Fastighetsutveckling AB:n toimitusjohtaja Ragnhild Backman, Olert Holding -konsernin omistaja Jonas Olert, Kung Fu Invest AB:n perustaja Petter Mikaelsson, Norrlandsfondenin toimitusjohtaja Niklas Jonsson sekä Ekström Invest AB:n toimitusjohtaja ja osakas Sofia Ekström.

Voit lukea koko artikkelin täältä (ruotsiksi) >>